Laatukeskustelu rakennusalalla on ajoittain tarmokasta, mutta jotenkin älyllisesti laiskaa. Uusia avauksia ei tunnu juurikaan tulevan, tai jos sellainen tulee, ei sitä jakseta lähteä kehittelemään, vaan palataan äkkiä vanhoille urille. Näin tuntuu ainakin olevan yleisen keskustelun tasolla.
Parhaita esimerkkejä laadun ja asiakkuusajattelun uusista tuulista oli rakennuslehden uutinen 11.12.2014 ” Ihminen on mysteeri insinöörille”. Jutussa kerrottiin asiakkaan kohtaamiseen liittyvistä ongelmista ja tässä työssä kokeilluista uusista menettelytavoista. Jutun sydän löytyy lauseesta ” Laadusta valittajaa lyödään helposti ryllillä, ysellä ja rakentamismääräyksillä sen sijaan, että yritettäisiin ymmärtää, mikä on maksavan asiakkaan mielestä hyväksyttävä laatutaso.” On todella hienoa, että laadun lähtökohtaa eli asiakkaan tarvetta ja siihen vastaamista niin viestinnän, yhteistyö kuin itse tuotteenkin tasolla aletaan ymmärtää.
Tämän jälkeen tuntuu aivan käsittämättömältä, että 30.1.2015 rakennuslehden pääkirjoituksessa taas kerran nostetaan rakentamisen laadun parantamisen evääksi pidemmät takuuajat ja YSEen (rakennusalan yleiset sopimusehdot YSE 1998) tehtävät tarkennukset. Vaatimukset esitetään Rakli ry:n eli rakennuttajien ja kiinteistönomistajien suulla, eikä tällainen idea tästä suunnasta ole todellakaan uusi. Eräs esimerkki löytyy parin vuoden takaa YLE:n teettämästä kyselystä, jossa lähes puolet kyselyyn vastanneista asuntorakennuttajien edustajista ilmoitti olevansa sitä mieltä, että takuun tulisi olla voimassa 2-5- vuotta. En mitenkään jaksa olla ihmettelemättä, että jos laatu paranee näin yksinkertaisella tempulla, niin minkä takia rakennuttajat eivät ole näissä kahdessa vuodessa saaneet uudistettua tarjouspyyntö- ja sopimusasiakirjojaan tältä osin?
Syy ei voi ainakaan olla se, että YSE mitenkään tätä estäisi. Laiskuus voisi tulla kyseeseen, mutta tässä suhdanteessa tuntuisi ainakin kohtuuhintaista konsulttityövoimaa olevan sopimuksia uudistamaan. Taloussuhdanne tekee myös vaikeaksi uskoa, että urakoitsijoilla olisi varaa hangoitella vastaan, etenkään siinä tapauksessa, että he luottavat omaan kykyynsä tehdä laatua.
Ilmeisesti käytännössä tähän keinoon ei kuitenkaan uskota, joten ajattelin, että keskustelu menee ehkä paremmin eteenpäin, jos oikaistaan pari väärinkäsitystä:
- YSE 1998 ei ole laki. Siinä missä rakennusmääräyskokoelma määrittää terveellisyyden ja turvallisuuden minimitason, YSE 1998 on vain yleisesti kohtuullisen toimivaksi todettu pohja sopimuksille. Siihen pitää viitata sopimuksessa, muuten YSE 1998 ei ole edes voimassa.
- YSE 1998 on kohtuullisesti toimiva yleinen muistilista sovittavista asioista, jonka ”jos muuta ei ole sovittu” henkeä on hyvä käyttää, jos tarjousta ei osata pyytää paremmin tilanteeseen sopivalla mallilla. Mikäli tarjouspyynnön laatija ymmärtää, millainen olisi tarkoitusta palveleva tilanteen mukainen sopimus, hänellä on kaikki valta olla käyttämättä YSE 1998:a, tai käyttää sitä vain soveltuvilta osin. Eli edes YSE 1998:in merkittyä asiakirjojen pätevyysjärjestystä ei tarvitse noudattaa, vaan sen voi korvata tarkoituksenmukaisemmalla. Sama pätee 24 kk takuuaikaan.
- Laatu ei synny sopimuksen täyttämisestä vaan asiakkaan tarpeeseen vastaamisesta. Jotta sopimuksen täyttäminen voisi palvella asiakkaan tarvetta, on jokainen sopimus laadittava tapauskohtaisesti palvelemaan tarkoitustaan. Yleisten sopimusehtojen kehittäminen ei yksin voi mitenkään viedä laatua eteenpäin. Sen sijaan urakkamuotojen ja sopimusten laadintaan tarvitaan huomattavasti lisää asiakkaan tapauskohtaiset tarpeet huomioivaa osaamista, mikäli laatua halutaan parantaa. Asiakkaan tapauskohtaiset tarpeet tulisi ottaa lähtökohdaksi myös toimintatapojen kehittämisessä.
- Aito laadun paraneminen ei näy muodollisesti pidempinä takuuaikoina, vaan siten, että takuuajat menettävät merkityksensä. Jos ajatellaan vaikkapa autoa tai kodinkonetta, niin ero rakentamiseen näkyy siinä, että kuluttaja ei edes tiedä suurimman osan laitteidensa takuuaikaa, koska lähes kaikki laitteet toimivat joka tapauksessa hänen mielestään riittävän ajan. Laatua parannetaan kehittämällä ennen kohteen käyttöönottoa tapahtuvaa toimintaa, eikä tämän jälkeen (takuuaikana) tapahtuvaa toimintaa. Tästä syystä sopimuksissa ja yhteistyössä tulisi kehittää montaa muuta kohtaa ennen kuin kosketaan takuuaikaan. Takuuaikaa voidaan pidentää sitten, kun kykyä laadun tuottamiseen on kehitetty ensin.
- Laatu ei ikinä ole yksin rakennustyön suorittajan vastuulla. Arvoketju tilojen tuottamiseksi käyttäjälle on pitkä. Ajatellaanpa vaikka tällaista arvoketjua: käyttäjä (vuokralainen) – tilojen omistaja – rakennuttamis- ja suunnitteluorganisaatio – urakoitsija – aliurakoitsijat. Laatu on sitä, että käyttäjä saa käyttöönsä tilan, jonka ominaisuudet vastaavat hänen tarpeitaan hänen valitsemassa käytössä, ja että nämä ominaisuudet toimivat virheettömästi. Omistajalla on tässä arvoketjussa vastuu tarjonnastaan omalle asiakkaalleen, ja heillä on yhdessä vastuu selvittää mitä ominaisuuksia käyttäjä haluaa. Tämän jälkeen omistajan johdolla voidaan selvittää, miten ne ovat teknisesti toteutettavissa ja millaisia toleransseja käyttäjän toiminta sietää. Rakentaja ei voi ainakaan nykyisillä sopimusmalleilla tätä omistajan (tilaajan) puolesta selvittää. Vastaavasti omistajan ei pitäisi neuvotella urakoitsijan tai konsulttien kanssa siitä, mikä on käyttäjän tarve, ja mikä on kohtuullinen vaatimus, vaan siitä miten niihin pystytään vastaamaan.
Eli rakentamisen laadun kehittämisessä pitäisi päästä irti laiskuudesta oman toiminnan kehittämisessä. Ensimmäisenä askeleena parempaan laatuun jokaisen osapuolen tulisi tarkastella omia vastuitaan ja omaa kykyään tehdä yhteistyötä muiden osapuolien kanssa. Tämän jälkeen voidaan alkaa miettimään, millaisten kumppanien kanssa halutaan toimia, ja minkälaisia sopimuksia heidän kanssaan tulisi tehdä.
Oman toiminnan ymmärtämisen ja yhteistyökyvyn merkityksestä tuli mieleen eräs tapaus takavuosilta, kun asiakkaani totesi ”Miksi te aina kerrotte ensimmäisenä, paljonko on taas mennyt rahaa lisätöihin. Eikö olisi mukavaa aloittaa kokous sillä, missä te ja muut projektiorganisaatiossa olette onnistuneet?” Ei unohdeta myöskään tätä puolta, muuten kehittäminen voi muuttua turhan kivuliaaksi.
Jussi Savolainen
Tutkija ja Yrittäjä
