Etenkin Tampereen Rantatunnelin positiivisten kokemusten jälkeen allianssiurakointia on alettu monissa yhteyksissä tarjoamaan lääkkeeksi rakennusalan laatu-, kustannus- ja aikatauluongelmiin. Rakennuslehdessä oli taannoin (5.5.2017) juttu erilaisista allianssimallia koskevista mielipiteistä. Juttua varten oli haastateltu keskisuurten rakennusurakoitsijoiden johtajia, ja mielipiteissä näkyi eräänlainen kahtiajako. Toisaalta tunnustettiin yhteistyön ja vuorovaikutuksen tuomat positiiviset vaikutukset, mutta toisaalta raskaan hallinnon tuomia kustannuksia kavahdettiin. Jutun mukaan johtajat näyttivät olevan näistä piirteistä suhteellisen yksimielisiä, mutta painotuksissa oli havaittavissa selkeitä eroja. Jyrkimmin allianssia jutun mukaan kritisoi Pohjola-konsernin Juha Metsälä, joka piti allianssia kalliina tapana rakentaa, koska tavoitehinta asetetaan löysäksi, sekä Lehto-konsernin Hannu Lehto, joka piti ongelmallisena useiden osapuolien aikataulujen yhteensovittamista.
Onko allianssi urakkamuoto, jossa kaikki on varmasti samalla puolella pöytää?
Mikäli allianssi käsitetään uudenlaisena urakkamuotona, eli kaupallisena sopimuksena, jota johdetaan kuten ennekin, kritiikki on aiheellista. Allianssin kritiikki kuitenkin perustuu ajatukseen, että tilaajalla olisi valmis tahtotila siitä, mitä pitää rakentaa, jolloin hankkeesta voitaisiin tehdä valmis urakkasopimus, ja suunnitella tuotanto mahdollisimman tehokkaaksi. Tämä ei kuitenkaan ole välttämättä realistinen oletus. Hankkeiden alkuvaiheessa tilaajaorganisaatiossa ei välttämättä ole yhteistä tahtotilaa siitä, millaisia tulevien tilojen tulisi olla. Käyttäjät eivät välttämättä hankkeen alkuvaiheissa tiedä kovinkaan tarkasti, millaista heidän toimintansa tulevissa tiloissa tulee olemaan. Käytännössä tämä näkyy hankkeissa lisä- ja muutostöinä, jotka voivat muuttaa hankkeen luonnetta radikaalistikin.
Kaupallisesta sopimusmallista kiistelemisen sijaan yhteistyösuhteeseen perustuvat urakointitavat kaipaisivat tutkimusta ja kokeiluja uudenlaisesta hankkeen johtamisesta. Läpi hankkeen jatkuva tiivis yhteistyö vaatii etenkin käyttäjän ja tilaajan puolen päätöksistä tulevien aikataulujen yhteensovittamista rakennushankkeen aikatauluihin, ja projektin johtaminen vaatii osaamista myös käyttäjätarpeiden esiin kaivamiseen. Aikaa ja hermoja tarvitaan myös rakentamisen kannalta ehkä epäoleellisilta kuulostavien keskustelujen fasilitointiin, sillä rakentamisen kannalta epäoleellinen keskustelu saattaa olla välttämätön vaihe, jotta voidaan tehdä rakentamisen kannalta oleellinen päätös. Projektia pitäisi siis pystyä katsomaan kokonaisuutena, eikä projektiorganisaation tulisi pyrkiä eristäytymään irti käyttäjän todellisuudesta. Projektin hallinta tulisi ymmärtää käyttäjälle tarjottavana palveluna koko muutoksen läpi viemiseksi. Rakennetun ympäristön sovittaminen käyttäjätarpeeseen ei ole mitenkään eristetty osa tätä muutosjohtamista.
Yhteistyösuhteeseen perustuva urakointi ei ole ehkä nopein tai halvin tapa rakentaa, jos tarkastellaan asentamisen suoritusnopeutta tai rakennusosien yksikköhintoja, mutta se voi hyvinkin olla paras ja halvin tapa vastata käyttäjän tarpeisiin. Laatu on (Joseph Juranin mukaan) asiakkaan tarpeisiin vastaamista virheistä vapaalla tavalla. Ero on siinä, että aidossa yhteistyössä ei yritetä rakentaa mahdollisimman paljon mahdollisimman nopeasti, jotta yksikköhinta olisi mahdollisimman alhainen, vaan mahdollisimman suuri osa asiakkaan tarpeista pyritään huomioimaan mahdollisimman vähällä rakentamisella. Tällä tavalla voi sekä hinta/laatu -suhde olla parempi että kokonaiskustannukset olla alemmat, mutta tämä tapa vaatii huomattavasti nykyistä suurempaa panostusta asiakkaan tarpeiden selvittämiseen tähtäävään kommunikaatioon projektin kaikissa vaiheissa.
Jussi Savolainen
Kirjoittaja viimeistelee väitöskirjaa TTY:lla aiheena rakennushankkeiden syvän yhteistyön johtaminen, ja samalla toimii yrittäjänä Sumplia Workshop Oy:ssä
