Millaista asiantuntemusta rakentaminen kaipaa?

Rakentamisen laadun ympärillä käytävä keskustelu näyttää kulminoituvan kahteen vaatimukseen: pitäisi olla riittävästi osaamista ja asennetta. Tästä voi lukea esimerkiksi rakennuslehden juttusarjasta: ”Hyvä asenne, parempi laatu”. Jos laatuun ei olla tyytyväisiä, niin ilmeisesti osaamista ja asennetta ei ole riittävästi. Tämä kyllä hieman kummastuttaa, kun jokaisessa rakennushankkeessa on kuitenkin nimetty vastuulliset suunnittelijat ja työnjohtajat, joiden pätevyyden on oikein viranomainen todennut. Eikö pätevyys ole juuri sitä, että on oikeanlaista kokemusta ja koulutusta, jota käytetään hyödyksi oikealla asenteella? Millaista asiantuntemusta siis rakentamiseen oikein tarvitaan lisää, ja mikä vikana on nykyisissä asenteissa?

Tietämykseen ja asenteisiin liittyen julkaistiin Vaasan Yliopistossa hiljattain mielenkiintoinen tutkimus taloustieteen puolelta. Eräs sen keskeisistä löydöksistä oli, että taloudellinen tietämys ei vaikuta siihen, kuinka herkästi ihminen ylivelkaantuu. Siihen vaikuttaa asenne ja käyttäytyminen. Huonoon toimintaan ohjaavaa asennevammaa on siis havaittavissa muuallakin kuin rakentamisessa, mutta ikävä uutinen on, että tiedon määrä ei näytä vaikuttavan asenteisiin. Ongelma ei siis poistu pelkästään kouluttamalla.

Asennevammaa taitaa olla myös julkisista hankinnoista päättävien keskuudessa. Taloustieteen professori Sixten Korkman nimittäin toteisi Yle aamu TV:ssä 5.11.2014 jotakuinkin näin: ”Sote-ratkaisu voisi mennä maaliin, jos poliitikot kuuntelisivat enemmän asiantuntijoita. Asiantuntijat kuitenkin riitelevät paljon vähemmän kuin poliitikot.” Korkman tietenkin itse edustaa asiantuntijoita, mutta äkkiseltään tuntuu järkevältä, että riitelemään ja kinastelemaan tottuneet poliitikot minkä tahansa hankkeen ohjaimissa saattavat jollakin tapaa vaikuttaa myös lopputuloksen laatuun. Ehkä poliitikot itsekin tietävät tämän, ja yleensä ymmärtävät jättäytyä pois hankkeen parista, kunhan ovat saaneet päätöksen hankkeen aloittamisesta aikaiseksi. Tämä voisi selittää, miten on ylipäänsä mahdollista, että julkiset rakennushankkeet onnistuvat niinkin hyvin, kuin ne nykyään onnistuvat. Poliitikot luonnollisesti palaavat keräämään kunnian lopuksi, mikäli hanke onnistuu, tai jos käy Talvivaarat, niin osoittamaan sormella syyllistä, mikäli se löytyy jostakin muualta kuin omasta puolueesta.

Korkman nousi rakentajille yhtäkkiä tärkeäksi henkilöksi, kun hän sai kunnian valita ensimmäisen arkkitehtuurin Finlandia-palkinnon saajan. Palkinnon myöntäjä Suomen Arkkitehtiliitto SAFA halusi palkinnon saajan valitsijaksi vaikuttajan, joka on tullut tunnetuksi muun alan kuin arkkitehtuurin asiantuntijana, koska SAFA haluaa korostaa sitä, että ”laadukas arkkitehtuuri on parhaimmillaan kaikille tilojen käyttäjille avautuva kokemus”.

Arkkitehdit ovat siis valmiita myöntämään, että käytettävyydessä onnistumisen määrittelevät käyttäjät eivätkä arkkitehdit. Mitä tarvittaisiin, jotta muut suunnittelijat ja rakentajat olisivat valmiita myöntämään, että rakennuksen laadun loppukädessä määrittelevät muut kuin rakennusalan asiantuntijat? Mahtaisiko se olla helpompaa, kuin saada poliitikot myöntämään, että hyvän politiikan määrittävät viimekädessä kansalaiset eivätkä kansanedustajat tai puoluekokousedustajat?

Ensimmäisen arkkitehtuurin Finlandia-palkinnon sai Puolan juutalaisen historian museo, jonka pääsuunnittelijana on toiminut Rainer Mahlamäki. Hän pitää arkkitehtien työmoraalia korkeana, mutta antaa pyyhkeitä arkkitehtuurille yleensä. Mahlamäki oli Korkmanin kanssa Ylen aamu-TV:ssä, ja totesi, että arkipäivän arkkitehtuuri ei ole riittävän korkeatasoista. Myöskään rakennuksissa käytetyt tekniset ratkaisut eivät hänen mielestään yleensä ole riittävän korkeatasoisia. Syyksi Mahlamäki totesi liian vähäisen suuren yleisön käytön, josta hänen mukaansa johtuu, että arkkitehtuurin tavoitetasoa ei saada asetettua riittävän korkealle.

Asiakaslähtöisen rakentamisen ongelma ei siis näyttäisi suinkaan olevan siinä, etteikö tiedettäisi, että asiakas on tärkeä. Ei vaadi ruudinkeksijän taitoja ymmärtää, mikä käsi yritystä viimekädessä ruokkii. Ensimmäinen vaihe laadun parantamisessa näyttäsi siis liittyvän siihen, että pitäisi löytää toimintatapoja asiakkaiden tiedon käyttämiseksi. Heillä on kuitenkin paras tieto rakennuksen hyödyntämisessä. Uusia toimintatapoja siis pitäisi löytää, ja vanhoja muuttaa. Toimintatapojen muuttamiseen puolestaan liittyy usein asenneongelmia. Vaikka muutosvastarinta on inhimillistä, se ei saa estää viemästä alaa eteenpäin.

 

Jussi Savolainen

Tutkija ja Yrittäjä

Comments are closed.

Post Navigation